• Facebook Social Icon
  • Instagram Social Icon

© 2018 Aurora Leikkonen All rights reserved

Punavuoren puistokummmit

Punavuoren puistokummit

Vuonna 2019 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Punavuoren puistokummien toiminnan käynnistämisestä. "Voidaan tehdä pieniä hyviä tekoja" -periaate toimii edelleen hyvänä ohjenuorana.

Punavuoren puistokummit oli alun alkaen nimeltään Koffin puiston puistokummit. Toiminta käynnistettiin, kun joukko Sinebrychoffin puiston lähistöllä asuvia kaupunkilaisia alkoi kauhistella puiston roskaisuutta ja päätti ryhtyä toimeen. Aktiiviset ihmiset ottivat yhteyttä toisiin aktiivisiin ihmisiin. Toiminta järjestäytyi Helsingin kaupungin puistokummitoiminnaksi. Puistokummitoiminnan primus motorina puistokummit muistavat lämmöllä Elina Nummea alias Täti Vihreää. Punavuoren puistokummit oli sittemmin ympäri kaupunkia levinneen toiminnan pilottihanke. Kaupunki antoi työvälineiksi oranssit huomioliivit ja roskapihdit.

Jossain vaiheessa todettiin, että Koffin puisto oli siistiytynyt. Puistokummien nimi muutettiin Punavuoren puistokummeiksi.

​Punavuoren puistokummien toiminnassa on aina muistettu myös kasvatuksellinen näkökulma. Puistokummit käyvät puhumassa nuorille roskaamisesta ja möykkäämisestä, kunnioittavasti, huumorilla, sitkeästi. Puistokummit osallistuvat myös jokavuotiseen perheille suunnattuun laskiaisriehaan.

​Vuosien varrella Punavuoren puistokummit ovat järjestäneet lukuisia talkoita. Kun Punavuoriseura täytti 20 vuotta, puistokummit istuttivat seuralle kummipuut. Kun Suomi täytti 100 vuotta, puistokummit istuttivat sinivalkoisia kukkia Sinebrychoffin puistoon: scilloja ja narsisseja, erikoissekoitus suuren juhlan kunniaksi. Päiväkotien kanssa on pidetty riemukkaita haravointitalkoita.

Helsinki palkitsee kaupungin puistokummien työtä järjestämällä vuosittain tilaisuuden kaikille kaupungin puistokummeille. Helsingissä yli 600 vapaaehtoista puistokummia osallistuu tähän tärkeään ja hauskaan toimintaan.

​Hyvä kasvaa Helsingissä on kansalaisliike, joka yhdistää asukkaat, yritykset ja Helsingin kaupungin toimimaan paremman kaupunkiympäristön puolesta.